Bussilla työmatkalla

Nyt kun taas on ollut oikein kunnollisia myrskyjä, viimeksi tämä Toini-myrsky, juolahti mieleeni eräs työmatka hirveessä myräkässä.

Olin Kaarinassa töissä ja kuljimme Jounin kanssa osittain samalla kyydillä. Yöllä oli alkanut pyryttää ja autossa oli kesärenkaat. Jouni lupasi käydä vaihtamassa talvirenkaat ja tulla mua hakemaan töistä. Sinä aamuna Jouni vei minut töihin.

Kiipesin ripeästi toimistoon sisälle. Tuuli alkoi jo riipiä hiuksia ja vaatteita. Koko päivän satoi märkää lunta ja alkoi tuulla toden teolla. Oli hauska katsella työhuoneen ikkunasta kun merellä pauhasi tuuli ja lunta tuli ryöppyinä.  

Iltapäivällä oli jo lunta siinä määrin, ettei huvittanut edes tupakalle lähteä. Kyyrötimme työkaverini kanssa työhuoneen ikkunassa ja vedettiin vaatteita enemmän päälle. Vanhan rakennuksen ikkunoista veti sietämättömästi. Meillä oli kylmä. Jouni soitti ja kertoi, että lunta oli todella paljon. Kadut olivat tukossa. Hän oli mennyt vaihtamaan renkaita ja oli ajaa kolarin. Renkaat oli kuitenkin vaihdettu. 

Mahdankohan lähteä kuitenkin bussilla kotiin, lupasin Jounille. Bussi kulki koulun vierestä ja ajattelin, että se nyt ei ole mikään ongelma. Bussi lähtisi hiukan vaille neljä. Laitoin tukevasti vaatteet päälle ja sateenvarjon mukaan.

Meninpä sitten pihalle. Tuuli riepotti heti sateenvarjon nurinniskoin. Kahlasin lumessa bussipysäkille. Siellä oli eräs oppilas myös odottamassa bussia. Juteltiin hetken aikaa. Sitten alkoi tuuli olla jo niin kylmää, että se jähmetti suumme puhua. Aloimme olla jo ihan märkiä. Bussi tuli puoli tuntia myöhässä, juuri kun ajattelimme, että se ei tulisikaan. Kompuroitiin tönkkönä sisälle. Maksoin ja menin istumaan. Bussi kierteli pitkin katuja. Minusta alkoi jo tuntua, etten tiennyt ollenkaan missä olin. Sitten bussi sujahti Kaarinan keskustaan. Lisää ihmisiä tuli bussiin. No, ainakin tämä menee johonkin, ajattelin.

Istuskelin ajatuksissani kosteassa bussissa. Ihmisiä tuli ja meni. Tuuletin puhalsi kuumaa ilmaa. Lopulta saavuttiin kauppatorille. Kysyin kuljettajalta mistä laiturista lähtisi bussi länsipuolelle. Kuljettaja kertoi, että laiturista yksi. Siirryin kiltisti ulos muiden matkustajien kanssa. Siinä minä sitten rämmin pysäkille nro yksi.  Siellä oli katos täynnä odottelevia ihmisiä. Busseja tuli ja meni, mutta ei ollenkaan sitä bussia, jolla minun oli määrä päästä kotiin. Lopulta nousin erääseen bussiin ja kysyin kuljettajalta, että mistä paikasta lähtisi minun bussini.

- Se lähtee laiturista kymmenen, kuljettaja sanoi. Kiristelin hampaitani.

- Minulle kerrottiin laiturista yksi, sanoin harmistuneena.

- Ne on muuttunut tän remontin takia, kuljettaja sanoi.

Siirryin takaisin ulos bussista ja kahlasin loskaisella torilla laiturille kymmenen. Kengät olivat jo litimärät ja tukka riippui märkänä silmillä. Sateenvarjon käyttö ei tullut enää mielenviereenkään. Menin taas katoksen alle odottelemaan bussia. Tosin siellä oli tungosta niin, että jokaisen hengenhajukin tuntui nenässä. Lopulta bussi kaartoi laiturille kymmenen.

- Meneekö tämä länsiosaan, kyselin.

- Ei kun seuraava on tulossa, se menee, kuljettaja sanoi.

Nyt alkoi jo elo tuntua todella epätoivoiselta. Matka oli kestänyt jo toista tuntia. Palasin laiturille ja yritin päästä katokseen. Se oli niin täynnä, että jos olisin halunnut katoksen alle, olisi pitänyt ampua muutama ihminen. Puolen tunnin odottelun jälkeen tuli taas bussi laiturille. Kapusin sisään ja tiedusteli mihin bussi on menossa. Onneksi oli oikea bussi.

- Pääsenkö tällä samalla lipulla, näytin.

- Voi hyvänen aika, tyttö, kyllä sun pitää maksaa vielä lisää, kuljettaja totesi.

Tunsin itseni idiootiksi, maksoin vielä neljä euroa lisää ja menin istumaan. Ihmiset olivat märkiä ja bussin lämpötila lähenteli saunan lämpötilaa. Kosteat vaatteet haisivat lampaille ja minulla oli surkea olo.

Päätepysäkki läheni ja soitin kelloa. Kapusin ulos todetakseni, että sade ja myrsky olivat entisellään. Lampsin märissä kengissä loskaisen parkkipaikan läpi kotiin. Soitin ovikelloa, koska avainten kaivaminen olisi vaatinut ylivoimaisia voimia. Jouni tuli kotvan ajan kuluttua avaamaan. Minä lyyhistyin eteisen jakkaralle ja purskahdin itkuun pelkästä raivosta. Tämän jälkeen en työmatkaa mennyt bussilla, satoi tai paistoi