Aurinkohuone puolivalmiina

Eli tässä näette työhuoneen, jossa myös paikka minulla. Hiukan puuttuu tauluja ja muita somisteita

 

Ja tietokonepiste on toisella seinällä, vaikka siellä on vielä hiukan kesken. Martta Wendelinin opetustaulu ja vuosi 1929, tähän väliin täytyy sanoa, etää ooh. Että materiasta tuluu onnellinen olo :)

 Jatkamme olohuoneen verhoratkaisuista.

Verhojen ompelu – turhan pitkä oppimäärä

Aurinkohuoneeseen piti saada uudet verhot. Olin jo aiemmin valinnut sopivat verhot ja kun maali oli seinissä, kävin sitten kankaan ostamassa. Tarkoitus oli tehdä suora kappa, ilman rypytyksiä. Meillähän tehtiin rempassa myös verholaudan vaihto verhotankoon. Mielikuva verhoista väikkyi mielessäni. Kangaskaupassa juttelimme myyjän kanssa pitkään, oli muuten tosi mukava tyyppi, ja hän laittoi merkit mistä minun tulee leikata ja mistä ommella. Verhokangas näet on sellaista, jossa kuviot pitää sopia kohdalleen.

Kun sitten aloin leikata kangasta se olikin helppoa myyjän merkkejä seuraten. Sitten tulikin ongelma. En saanut sitten millään kuvioita kohdalleen. En vaikka mitä olisin tehnyt ja kuinka päin olisin kankaan laittanut. Aikani siinä vääntäessä kangasta, hermostuin ja menin sitten ostamaan lisää verhoa. Eli jos en saanut kuvioita kohdalleen niin mitä väliä sillä on vaikka sauma tulee väärään paikkaan. Saanhan sen rypytyksellä piiloon.

Verhot vielä jotenkin hallinassa

Päivänä toisena kävin uudelleen verhojen kimppuun. Ompelukone, kuten aina aloittaessa ompelemista, ei suostunut ompelemaan kaunista tikkiä. Eipä muuta kuin putsaamaan. Puolakotelo auki ja sudilla pölyjä pois, ei ommel siitä kyllä ehostunut. Uudelleen puolakotelo auki ja jotkin hemmetin kiinnikkeet aukesivat kun aikani räpelsin. Sieltä aukosta sitten tupsahti isommat puolan pidikkeet pois. Hiki tuli kun ei niitä sitten millään saanut takaisin, ei tullut ompelukoneen kanssa sovintoa. Sitten ohjekirjan kimppuun. Mutta eipä sitä ohjekirjaa ollut siellä mihin olin sen muistaakseni laittanut. Ihan järjelliseen paikkaan eli missä ovat muutkin ohjekirjat. Haeskellessa kirjaa meni tovi jo toinenkin. Ja kuinka ollakaan se oli samassa laatikossa, missä on ruokareseptit?!

Kirjassa ei ollut pienintäkään mainintaa niistä nippeleistä, jotka olin onnistunut saamaan auki. Sitten piti ottaa taas netti avuksi. Eipä ollut sielläkään. Nyt alkoi jo tulla iltapäivä. Ja taas jälleen kerran rakkaat Niksipirkot avustivat minua. Lopuksi kommentoitiin, että kannattaa aina katsoa mitä ja miten ottaa osan irti, jotta saa sen takaisin. No, olipa hyvä neuvo, tunsin itseni tyhmäksi. Sainpa typerät osat paikalleen ja aloin ommella. Sitten sanoin jo ruman sanan, neula katkesi.

Verhojen ompelun jätin seuraavaan päivään, jo otti niin päähän.

Kyllähän niistä sitten verhon näköiset tulivat. Kun en ole niin turhan nokko, niin rypyillä virheet piiloon. Olipa siinä sitten vielä ongelmaa verhoja pujottaessa tankoon. Olin jättänyt ”välisaumat” auki ja putkihan ei mennyt niistä läpi. Ei muuta kuin purkamaan ja uudelleen ompelemaan saumakohdat.

Nyt ne on ikkunassa ja ihan nätit tuli. Toista kertaa en itse ala ommella verhoja, joissa kuviot pitää sattua kohilleen. Ja se ohjekirja – muistuttakaa, että se on samassa laatikossa kuin ruokareseptit.

Näettekö omenoita vai appelsiinejä

Aurinkohuone

Tästä on vierähtänyt tovi jos toinenkin kun Isoäiti on taas kunnossa kirjoittamiseen. Näin eläkeläisenä ei tietenkään kaikki päivät ole yhtä hymyä, mutta otan vain aamuisin itseäni niskasta kiinni ja hommiin.

Paljon on projekteja saatu loppuun loppukevään ja alkukesän aikana.

Tästä lähdettiin

Suurprojektimme vierashuoneen muuttaminen minun työpajakseni, on ollut tosi vaiherikasta. Välillä ei kyllä mene kun Strömsössä, mutta huihai, kokemus opettaa. Vaikka virheitä tehdessä kiukuttaakin, niin saahan virheistä oppia.

Ennen niin tumma huone on nyt sävytetty keltaiseen. Halusin auringonkeltaisen ja kehäkukkien orsanssin väri pääosin tähän huoneeseen. Seinät ovat nyt samppanjavärillä maalattu. Katto toki malattiin valkoisella ja lattiaan tuli uusi aivan vaalea puusävy. Ennestään minulla oli Terttu-anopin kuolinpesästä saatu taulu, jonka tunnelmasta pidän erityisesti. Sen halusin yhdelle seinälle. Samoin vanhaa on keltainen nojatuoli.

Mutta joitakin itse maalasin. Esimerkiksi: huoltomies oli viemässä tuolivanhusta roskiin ja sain sen itselleni kerjättyä. Ensin ajattelin, että maalaan sen kalkkimaalilla, jota niin paljon olen käyttänyt. Maalipa ei sitten tarttunut tuoliin niin kuin odotin. Oli pakko pyyhkiä kalkkimaalia pois ja alkaa spray-maalin kanssa värkääminen. Kyllä siinä kuului kirosana jos toinenkin.

Varustelut

Koska asumme kerrostalossa, oli maalauspaikaksi laitettava kylppäri. Ostin naamasuojat ja muut vermeet, ettei käry kävisi kovin paljoa päähän. Suojasin nurkan muovilla. Aikani sprayattua, vilkaisin taakseni ja huomasin, että tämä maalipöly oli levittäytynyt koko kyllpäriin. Katastrofin ainekset. Oli sitten siivottava ja jynssättävä koko kylppäri.

Katastrofi

Kaikenkaikkiaan tuolista tuli ihan kiva ja toki tuolille oli tehtävä pikkutöppöset, ettei lattia naarmuuntuisi.

Tuolille sukat

Löysin pienen korin roskiksesta ja se piti myös tuunata

Maalasin spraymaalilla ja laitoin oranssin rusetin kulmaan.

Seuravalla kerralla kerron kuinka verhojen ompelu on tosi vaikeeta.