Kirjamessut on meille perinteinen tapahtuma. Viime vuonna
käynti jäi haaveeksi mun kipeen selän takia. Mutta sunnuntaina lähdimme rohkeasti
mukaan.
Lippuluukulla Jouni osti yhden aikuisten ja yhden eläkeläislipun. Esittelin lipunmyyjäpojalle eläkekorttiani, mutta hän totesi, että kyllä hän uskoo. VAI niin, olen siis niin vanha, että sen jo ulkonäöstä huomaa. Olinko hiukan loukkaantunut?
Kyllähän siellä mukava oli käydä, mutta mielestäni nyt oli ihmisiä
enemmän. Tuskastuin tallustelemaan ihmispaljoudessa ja väistääkö muut ihmiset.
Ei, vaan minä joudun aina väistämään. Tää on muuten aika yleistä. Vissiin mun
kiltteyden takia, väistän jopa nuoria ihmisiä. Joskus tekisi mieli laittaa silmät kiinni ja jyrätä muut ihmiset.
En yleensä osta uusia kirjoja messuilta. Ja tälläkin kertaa ostin
divarista Seppo Jokisen kirjan, joka ei ole vielä kirjahyllyssäni. Lisäksi
ruokaosastolta tuli ostettua juustoa ja leipää. Harmi kun messuilla ei ole enää keräilyosastoo. Selkä ei ihmeemmin kiukutellut, mutta jalat tulivat tosi
kipeeksi.
Eilen sain sitten inspiraation lähteä kuvaamaan Raision
hautausmaalle. Ohi ajaessani olin aiemmin huomannut kuinka kauniita värejä puissa ja
pensaissa oli. Tällä kertaa piti ottaa vain muutamia otoksia, mutta reissuni venyi
puolentoista tunnin kävelyksi. Minusta Raision hautausmaa on todella kaunis.
Ihanasti on järjestetty hiljentymispaikkoja polkujen varrelle. Tulipa siinä
vielä juteltua erään vanhemman pariskunnan kanssa. Miehellä oli myös kamera
mukana ja juttu meni paljoltikin kuvaamiseen.
Olin vain liian myöhään liikkeellä. Puiden lehdet olivat
viime viikon tuulien mukana varisseet maahan. Mutta sainhan jotain väri-iloa kameraani.
Ja hyvän lenkin ulkona.
Tänään olen päätellyt keskeneräisiä töitäni. Ruusukimppuun liimasin
loput ruusut.
Sen jälkeen olenkin tehnyt sitä sun tätä. Hioin uuden laudan
(entisen lennettyä roskiin) maalausta varten. Samoin leikkuulaudan, jonka
joskus ostin kirpparilta. Sitten ajattelin tehdä keskenjääneitä kortteja
loppuun. Samalla sain idean aloittaa tuikkukippojen putsauksen (enhän ole
sähläilijä, enhän). Facebookista sain tietää, että tuikkukipot pitää laittaa kiehuvaan
veteen, jotta steariini irtoaisi. Keitinpä sitten veden, tuikkukipot vatiin ja
kuuma vesi päälle.
 |
| Kipot puhdistumassa |
Odotellessani kippojen puhdistumista, eksyin taas netin
syövereihin hakemaan sopivaa runoa tyttärentyttären nimipäiväkorttiin. Yhtäkkiä
muistin tuikkukipot. Vesi oli jäähtynyt eikä steariini tietenkään irronnut.
Jestas kun alkoi tuntua siltä, että olkoon koko kipot. Keitin kuitenkin uuden
veden ja vahtasin vieressä, koska steariini olisi sulanut. Vesi muuttui
rasvaiseksi ja aloin nostella kippoja toiseen astiaan. Tässä vaiheessa poltin
sormeni kahteen kertaan. Että voi elämän kevät. Loppu hyvin kaikki hyvin,
löysin vihjeen, että ”laita pakastimeen niin steariini irtoaa helposti”.
Toisaalta mulla on vielä muutamia kymmeniä tuikkujämiä, joten seuraavalla kerralla
olen viisaampi.
 |
| Näistä sitten värkkään lehtiä |
George Gentleyn tutkimukset kutsuivat sekä aamulla
aloittamani putkihuivi tyttärelle ihanasta Lumo-langasta.
 |
| Uusi tuttavuus, ihanan pehmeä Lumo |
Maltoin istua tunnin.
Sitten päätin kuitenkin leipoo vielä iltapalaksi kinkkumuffareita.
 |
| Rääpistyksen näköisiä, mutta maku oli hyvä |
Kyllä on taas eläkeläisellä ollut menoo ja meininkiä tänään.”Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.”
Ai, mutta unohdin esitellä uuden työkaluni, joka on AIVAN ehdoton.
Näihin tunnelmiin - tavataan taas.
